Kolme viikkoa takana Suomessa ja yllättäen on jo seuraava matka Saksaan varattuna!
En ole edes kertonut edellisen reissuni melkein katastrofaalista loppua! Hyvästeltyäni vaihtariperheeni haikein mielin ja saatuani laukun ruumaan (se painoi muuten 22.8 kg sallitusta 23 kilosta ja sain kehuja taitavasta pakkaamisesta!) lähdin koneella kohtin Berliiniä. Berliinissä terminaali, johon meidän oli tarkoitus saapua ja seuraavan lennon lähteä, oli yllättäen suljettu kokonaan. Tietysti mulla oli koneen vaihtoon aikaa 50 minuuttia tai oikeastaan 40 minuuttia kun oltiin jo vähän myöhässä. Selvitettyäni uuden lähtöporttini, lähdin juoksemaan painavien laukkujeni kanssa ensin kokonaan kentältä ulos ja sitten taas turvatarkastuksen kautta uuteen terminaaliin. Miten olikaan mahdollista, että lentäkentällä oli järkyttävät jonot keskellä yötä. Onneksi seuraavakin lento oli myöhässä joten mä ehdin lennolle kotiin! Lennolla juttelinkin koko matkan suomalaisen tytön kanssa, ja olikin ihana puhu pitkästä aikaa suomea!
Kotiin oli kyllä ihana tulla, vaikka kiireinen arki olikin vastassa...Muutama ensimmäinen päivä meni ihmetellessä maailman menoa ja tavatessa sukulaisia.Nyt alkaa jo elämä olla tasoittunut ja seuraava reissu suunniteltu. Se tosiaan suuntautuu Berliiniin, jonne lähdemme luokan kanssa neljäksi päiväksi marraskuussa! Ihana taas päästä suunnittelemaan uutta matkaa ja Berliininhän olenkin nähnyt vain lentokoneesta, tosin silloin oli ihan mieletön auringonlasku ja kaupunki esitteli kauneuttaan! Mutta blogi siis jatkuu ja tiedossa on edelleen matkakertomuksia ja vähän muutakin elämää!
-Heli
tiistai 28. elokuuta 2012
tiistai 7. elokuuta 2012
Päivä 35
Oikeasti nyt on viisi viikkoa takana! Oh mä en ite usko tätä. Aika on kulunut niiiiiin nopeasti!
Tänään oon vaan pakkaillu ja nyt kaikku kamat on kasassa ja laukulla on painoa 22.6 kg kun suurin sallittu määrä on 23kg! Jes! Tänään kävin myös sanomassa heipat isovanhemmille, jotka olivat niin sydämellisiä ja ihania! Olivat varanneet mulle läksiäislahjankin! Melkein tuli tippa linssiin...
Jotenkin on vaan kaikki ajatukset ihan sekaisin enkä oikein tiedä mitä ajatella. Toisaalta olen ihan maassa kun pitää hyvästellä nämä ihmiset täällä ja toisaalta hihkun riemusta kun nään kaikki rakkaat ihmiset Suomessa...Jep mutta nyt pitää lähteä lentokentälle seikkailemaan! ;)
Vielä kuva viiden viikon takaa!
-Heli
Tänään oon vaan pakkaillu ja nyt kaikku kamat on kasassa ja laukulla on painoa 22.6 kg kun suurin sallittu määrä on 23kg! Jes! Tänään kävin myös sanomassa heipat isovanhemmille, jotka olivat niin sydämellisiä ja ihania! Olivat varanneet mulle läksiäislahjankin! Melkein tuli tippa linssiin...
Jotenkin on vaan kaikki ajatukset ihan sekaisin enkä oikein tiedä mitä ajatella. Toisaalta olen ihan maassa kun pitää hyvästellä nämä ihmiset täällä ja toisaalta hihkun riemusta kun nään kaikki rakkaat ihmiset Suomessa...Jep mutta nyt pitää lähteä lentokentälle seikkailemaan! ;)
Vielä kuva viiden viikon takaa!
 |
| Juuri lentokentälle tupsahtanut tyttö-parka! |
-Heli
Perjantai Troisdorfissa ja lauantaina takaisin Acherniin
Aluksi luulin, että Troisdorf on joku pieni kylä Kölnin varjossa,sillä Dorf = kylä, mutta mulle selvisikin että se on 100 000 asukkaan kaupunki! Perjantaina lähdinkin sitten kaupungille tutkimaan shoppailumahdollisuuksia!
Aamulla Helinän ja Wolfgangin piti lähteä aikaisin Hanauhun johonkin tapaamiseen, mutta kömmityäni aamiaiselle alakerran parvekkeelle olivat he vielä siellä ja sitten sinne tuli vielä joku herra puku päällä oikein virallisena (kuulemma Wolfgangin yhtiökumppani). Luojan kiitos olin jo vaihtanut vaatteet, etten hengaillut siellä vaaleanpunaisissa yöshortseissani! Yllättäen kaikki muut menivät käymään toimistolla ja mä jouduin jäämään pitämään seuraa herra pukumiehelle... Kyllä oli mun saksan smalltalk-taidot koetuksella, kun yritin pitää kevyttä keskustelua yllä! Mutta myöhemmin kuulin Helinältä, että mies oli vain kehunut hyvää saksankielentaitoani! Woohou!
Noh päivällä kiertelin ja shoppailin Troisdorfissa, kunnes jalat oli niin kipeät että lähdin suunnistamaan takaisin asunnolle. Tietenkin ollessani valkoinen paita päällä turkkilaiskorttelissa ja hiukan eksyksissä, alkoi satamaan. Hiukan ahdisti, sillä ne turkkilaismiehet on vähän pelottavia ja niitä oli joka puolella. Pääsin kuin pääsinkin Oberlariin (meidän kaupinginosa) ja kävin kaupassa ihan vain ihmetelläkseni kaikkea saksalaista. Ajattelin käydä vielä turkkilaisessa marketissa katsomassa mitä sieltä löytyy, mutta kaupan edessä tajusin märässä topissani ja lyhyissä shortseissani olevani kaikkea muuta kuin tervetullut sinne. Ainakin ne mummut burkhissaan tiskin takana olivat melko aggressiivisen näköisiä...Illalla haettiin kreikkalaista kebabia, joka oli yllättävän hyvää ja Rominakin oli illalla meidän kanssa. Juttelin muuten päivällä vielä Rominan kanssa puhelimessa saksaksi - nyt tiedän ettei kielitaitoni ole pelkän elekielen varassa! ;)
Bonnista suunnattiin vielä Siegburgiin josta mun juna kohti Karlsruhea lähti. Junamatkani oli kaikkea muuta kuin onnistunut...Ensinnäkin olin varannut ikkunapaikan, mutta paikallani ei ollut ikkunaa. Toiseksi vaunu oli täynnä kiljuvia lapsi ja ne oli oikeasti todella riehakkaita, eikä totelleet junan henkilökuntaa. Kolmanneksi junassa haisi aivan kamalalle. Neljänneksi juna oli 26 minuuttia myöhässä (viemärivian vuoksi!!!!) ja toki myöhästyin Karlsruhessa jatkoyhteydestä Acherniin! Ei auttanut muuta kuin hypätä seuraavaan junaan Achernia kohti ja soittaa isäntäperheelleni olevani myöhässä..Tästä ilosta maksoin 90e!
Kaikista inhottavinta oli se että konduktööri huomautti ettei lippuni ole kelvollinen, sillä minulla ei ollut sitä luottokorttia mukana, jolla se oli ostettu. Siis olin yksin saksalaisessa junassa ilman kelpaavaa lippua. Ei auttanut muu kuin käyttää törkeästi hyödyksi ulkomaalaisuuttani ja sönkätä mahdollisimman huonolla saksalla, että tulen Suomesta enkä ymmärrä saksaa niin hyvin että olisin voinut tietää lipun ehdot! Onneksi homma toimi ja konduktööri suostui leimaamaan lippuni!
Junamatka oli ehkä koko matkani matalin hetki, sillä kuoleman väsyneenä yksin vieraissa paikoissa eikä mikään sujunut, oli ihan kamalaa. Ja jotenki vielä kun olisin voinut olla kotonakin ja juhlia Hetan synttäreitä ja nähdä kaikki rakkaat ihmiset, niin silti olin yksin haisevassa saksalaisessa junassa ilman matkalippua! No onneksi on mulla ollut paljon hauskaakin ja vasta 5 viikon jälkeen tuli ekan kerran todella huono hetki :)
Siitäkin sitten selvisin!
-Heli
Aamulla Helinän ja Wolfgangin piti lähteä aikaisin Hanauhun johonkin tapaamiseen, mutta kömmityäni aamiaiselle alakerran parvekkeelle olivat he vielä siellä ja sitten sinne tuli vielä joku herra puku päällä oikein virallisena (kuulemma Wolfgangin yhtiökumppani). Luojan kiitos olin jo vaihtanut vaatteet, etten hengaillut siellä vaaleanpunaisissa yöshortseissani! Yllättäen kaikki muut menivät käymään toimistolla ja mä jouduin jäämään pitämään seuraa herra pukumiehelle... Kyllä oli mun saksan smalltalk-taidot koetuksella, kun yritin pitää kevyttä keskustelua yllä! Mutta myöhemmin kuulin Helinältä, että mies oli vain kehunut hyvää saksankielentaitoani! Woohou!
Noh päivällä kiertelin ja shoppailin Troisdorfissa, kunnes jalat oli niin kipeät että lähdin suunnistamaan takaisin asunnolle. Tietenkin ollessani valkoinen paita päällä turkkilaiskorttelissa ja hiukan eksyksissä, alkoi satamaan. Hiukan ahdisti, sillä ne turkkilaismiehet on vähän pelottavia ja niitä oli joka puolella. Pääsin kuin pääsinkin Oberlariin (meidän kaupinginosa) ja kävin kaupassa ihan vain ihmetelläkseni kaikkea saksalaista. Ajattelin käydä vielä turkkilaisessa marketissa katsomassa mitä sieltä löytyy, mutta kaupan edessä tajusin märässä topissani ja lyhyissä shortseissani olevani kaikkea muuta kuin tervetullut sinne. Ainakin ne mummut burkhissaan tiskin takana olivat melko aggressiivisen näköisiä...Illalla haettiin kreikkalaista kebabia, joka oli yllättävän hyvää ja Rominakin oli illalla meidän kanssa. Juttelin muuten päivällä vielä Rominan kanssa puhelimessa saksaksi - nyt tiedän ettei kielitaitoni ole pelkän elekielen varassa! ;)
lauantai 4.8
Lauantaina aamulla lähdettiin Bonniin, jossa kierreltiin yliopisto aluetta, joka on todella hieno. Ja heti yliopiston takaa alkaa keskusta ja monta hyvää ostoskatuja. Bonnissa oli myös toreilla kojuja, joista pystyi ostamaan oikeastaan kaikki ruuat tuoreena, suoraan tuottajalta! Siellä oli jotenkin ihana toritunnelma.
 |
| Yliopiston puitossa |
 |
| Yliopiston portti |
 |
| Tässä talossa on syntynyt Ludvig van Beethoven! |
 |
| Toritunnelmaa :D |
 |
| Bonnin raatihuone |
Kaikista inhottavinta oli se että konduktööri huomautti ettei lippuni ole kelvollinen, sillä minulla ei ollut sitä luottokorttia mukana, jolla se oli ostettu. Siis olin yksin saksalaisessa junassa ilman kelpaavaa lippua. Ei auttanut muu kuin käyttää törkeästi hyödyksi ulkomaalaisuuttani ja sönkätä mahdollisimman huonolla saksalla, että tulen Suomesta enkä ymmärrä saksaa niin hyvin että olisin voinut tietää lipun ehdot! Onneksi homma toimi ja konduktööri suostui leimaamaan lippuni!
Junamatka oli ehkä koko matkani matalin hetki, sillä kuoleman väsyneenä yksin vieraissa paikoissa eikä mikään sujunut, oli ihan kamalaa. Ja jotenki vielä kun olisin voinut olla kotonakin ja juhlia Hetan synttäreitä ja nähdä kaikki rakkaat ihmiset, niin silti olin yksin haisevassa saksalaisessa junassa ilman matkalippua! No onneksi on mulla ollut paljon hauskaakin ja vasta 5 viikon jälkeen tuli ekan kerran todella huono hetki :)
Siitäkin sitten selvisin!
-Heli
maanantai 6. elokuuta 2012
Köln osa 2
Torstaina 2.8. Olin Wolfgangin 19-vuotiaan tyttären Rominan kanssa Kölnissä. Meillä oli todella mukava päivä vain kierrellessä kaupunkia ja jutellessa. Ensin käveltiin juna-asemalta salaattibaariin syömän lounasta jonka jälkeen mentiinkin suklaamuseoon! Siellä nähtiin kuinka suklaata valmistetaan, vähän historiaa ja päästiin tietysti maistamaankin tuoretta suklaata!
 |
| Suomalainen syö 6.55 kiloa suklaata vuodessa, mutta saksalainen9,19 kg! |
 |
| Päästiin Rominan kanssa maistamaan tuoretta suklaata! |
 |
| Tuosta pystyi suunnittelemaan itse suklaalevyn, jonka valmistusta pääsi seuramaan! |
 |
| Rominan kanssa vihreässä hississä! |
 |
| Tuomiokirkko joka selvisi toisessa maailmansodassa 11 pommista! |
 |
| Vanha kaupunki Reinin varrella. |
 |
Bonn-Linz 1.8.202
Tehtiin Helinän kanssa laivareissu Bonnista Linziin Reiniä pitkin. Mentiin sellaisella isolla jokilaivalla, joka näytti sisältä ihan Titanicilta! Saatin ihan loistavat paikat laivan yläkannelta, ja siellä löhöilin aamupäivän aurinkotuolissa maisemia katsellen. Toki toinen jalkani paloi auringossa, joten kannustan Olympialaisissa varmaan Tanskaa sillä toinen jalka on punainen ja toinen valkoinen ;)
 |
| Sää suosi meidän risteilyä ;) |
 |
| Silloin kun Bonn oli Länsi-Saksan pääkaupunki, niin Bundespresidentti asui täällä. Nykyään se on vain kesäasunto.. |
 |
| Tuo lasirakennus on viiden tähden Kameha Grand- hotelli. |
 |
| Kuvan alareunassa näkyy Remagen-sillan rauniot, josta olen kuullut kaksi erilaista tarinaa. Ensin että toisessa maailman sodassa saksalaiset olisivat itse räjäyttäneet sillan ettei Yhdysvaltalaiset pääsisi Reinin yli. Mutta taas toinen tarina kertoo ettei saksalaiset onnistuneet räjäyttämään siltaa yrityksistä huolimatta. Ja yhdysvaltalaisia sotilaita olisi kuollut siltaa ylittäessä, kun se ei kestänytkään... Noh kuitenkin siltaa ei enää ole! Käytiin risteilyn jälkeen vielä syömässä vanhalla olut panimolla Bonnissa.Jonka pihassa oli vanhoja kunnostettuja ajoneuvoja, joita sai myös vuokrata! |
Ravintola oli todella viihtyisä ja ruoka oli hyvää ja jotenkin tykkäsin sen paikan tunnelmasta. Tarjoilija antoi mulle oikein ruokalistan muistoksi, kun kuuli, että tulen Suomesta :D
Illalla kierrettiin vielä asuntonäyttöjä, kun Wolfgang etsi uutta asuntoa. Oli hiukan hassua olla saksassa asuntonäytössä, jotenkin se tuntui vaan oudolta. Mutta ehkä jonain päivänä tarvitsen tuotakin kokemusta ;)
-Heli
sunnuntai 5. elokuuta 2012
Köln/Troisdorf päivä 1
Viiden päivän internetittömyyden jälkeen pääsen vihdoin hehkuttamaan vierailuani Helinän luokse! Helinä on siis perhetuttu, jonka olen nähnyt edellisen kerran 10 vuotta sitten, mutta heti kuultuan Saksan matkastani hän lähetti mulle kutsun luokseen Troisdorfiin. Ja mähän lähdinkin sitten tiistaina 31.8 aamukahdeksalta junalla kohti Kölniä! Vaihdoin junaa Baden Badenissa, joten voin sanoa että matkasin "junalla Baden Badeniin", en kuitenkaan pullottanut kyyneleitä ;) Kuitenkin sähläsin junaa vaihtaessa ja löysin itseni vaunusta 39 vaikka mun paikkani oli vaunussa 28 ja tietenkin juna oli niin valtavan pitkä ettei junavaunun vaihtaminen vaudissa onnistunut vaan hyppäsin Karlruhen asemalla pois ja juoksin laiturilla ja löysin oman vaununi ja ehdin vielä kyytiinkin!
300 KM/H kulkevalla ICE-junalla matka Kölniin taittui kolmessa tunnissa ja olinkin jo klo 11 Kölnissä. Loppumatkasta jännitti pikkuisen, sillä en ollut tavannut Helinää 10 vuoteen ja mulla ei ollut edes tietoa miltä hän tänä päivänä näytti!
Kuitenkin asemalla vastassa oli Helinä ja Wolfgang, jotka ottivat mut avosylin vastaan ja olivat muutenkin ihan mahtavia! Wolfgang-parka tarjoitui kantamaan mun laukkua, joka painoi ihan valtavasti! Lähdettiin suoraan Kölnin tuomiokirkkoon, joka tosin tupsahtaa silmien eteen heti rautieasemalta ulos tulessa..Se myös tuntuu näkyvän vähän kaikkialta Kölnissä ollessa. Sisältä kirkko oli mahtipontinen sillä keskellä oli iso pääalttari ja sivuilla monia monia pikkualttareita ja muutenkin kirkon koristelut olivat aikas yliampuvia!
 |
| pääalttari |
 |
| sivualttarin alttaritaulu |
 |
| Tuossa arkussa on kuulemma kolmen itämaan tietäjän pyhäinjäännökset... Käytiin myös kirkon alla olevassa aarrekammiossa joka on peräisin 1300-luvulta. Siellä oli valtavasti ikivanhoja esineitä (koruja jne), jotka olivat kuuluneet kuninkaille ja paaveille. Tietenkään kammiossa ei saanut valokuvata joten se täytyy kokea itse ;) Syömään suunnattiin oikeaan saksalaiseen kapakkaan, jossa piti tietenkin juoda Kölschiä, eli kölniläistä olutta. Kapakoissahan homma toimii niin, että lasi vaihdetaan samantien täyteen kun se tyhjenee...  Pyörittiin ruuan jälkeen vielä hetki Kölnissä ja käytiin Kaufhof-marketissa ruokaostoksilla. Se oli vähän niin kuin Stockmann Suomessa ja sieltä sai muuten Iittalan astioita! Go Suomi! Ilta sujui Helinän luona kuulumisia vaihdellen ja olympialaisia katsoen... -Heli |
maanantai 30. heinäkuuta 2012
Päivä 26
Huh tänään olikin vauhdikas päivä, joka alkoi jo vähän jälkeen kymmenen, kun suuntasimme Achernin rautatieasemalle katsomaan Lokomotiv-junaa. Se on 1928 valmistettu juna, joka liikennöi Acherntalin radalla, tosin se on superhidas ja tarkoitettu maisemien katseluun. Mutta se oli todella upea! Vierestä meni joku suurnopeusjuna yli 250 km/h ja sitä katsoessa tuli melkein paha olo, kun se oli niin nopea!
 |
| Mulla tulee tästä mieleen se Tuomas-veturi niminen lastenohjelma :'D |
Iltapäivällä suunnattiin Freiburgiin joka on 200 000 asukkaan kaupunki eteläisen Schwarzwaldin laaksossa. Vaelsimme vuorille, jossa meitä odotti 1½ tunnin kierros vanhaan kaivokseen. Aluksi ajattelin, että me vaan kurkitaan johonkin kaivoskuiluun ja opas puhuu, mutta suureksi yllätyksekseni mentiin oikeasti vuoren sisälle!
 |
| Kaukana voi nähdä Alpit, mutta siihen tarvitsee vähän mielikuvitusta tällä säällä ;) |
 |
| 1200 metrin korkeudessa! |
 |
| Ensin ajattelin että toi kypärä ja lamppu ja hanskat on vaan muodon vuoksi ja että turisteille tulisi "aidompi kokemus", mutta ne olivat ihan elintärkeät! |
Opas kertoi ensin turvallisuusohjeita, joista päälimmäisenä jäi mieleen "jos eksytte tai putoatte polulta se tarkoittaa kuolemaa" luolassa sitten tajusin ettei mies vitsaillut... 13 hengen ryhmämme lähti sitten kipuamaan kapeita, märkiä tikapuita alaspäin ja vielä vähän alaspäin. Sitten mentiin kapeita käytäviä, joissa välillä piti lähes kontata ja välillä mennä kylki edellä ja kumarassa, sillä käytävien rakentajat olivat tuohon aikaan vain 120 cm pitkiä! Voin kertoa että kypärä tuli tarpeeseen! Kaivoksessa oli todellakin vaarallista ja koko ajan piti keskittyä, sillä seinissä ja katossa oli teräviä kiviä, maassa vettä, savea ja kuoppia ja tikapuut olivat liukkaat. Ja tietysti polku haarautui koko ajan, joten piti olla tarkkana ettei eksy. Luolassa oli todella kosteaa ja koko ajan tippui vettä niskaan. Näimme myös vilauksen järvestä, joka oli syvällä vuoren alla.
Välillä pysähdyimme kuuntelemaan paikan historiaa ja kerran opas käski meidän kaikkien sammuttaa otsalamput, no yhtäkkiä oli aivan pilkkopimeää! Olin Saksassa luolassa 12 vieraan ihmisen kanssa täydellisessä pimeydessä ja päällä 100 metriä vuorta! Siinä vaiheessa oli pakko laittaa silmät kiinni ja teeskennellä, että pimeys johtuu vain siitä että mun silmät on kiinni ja kaikki olisi taas kirkasta kun vain avaisin silmät. Ihan oikeasti mua pelotti! Onneksi lamppujen sytyttämisen jälkeen kaikki oli taas kunnossa, enkä alkanut kiljumaan tai tehnyt mitään muutakaan noloa :D
Seuraavassa suuremmassa luolassa opas kertoi kuinka kaivosmiehet hakkasivat 4 cm päivässä uutta käytävää, mutta sitten keksittiin kiviporat ja työ helpottui. Tätä demonstroidakseen opas otti kiviporan ja alkoi porata seinää. Siinä vaiheessa teki mieli kiljua, että nyt hullu lopetat tai me saadaan sadan metrin paksuudelta kiveä niskaan! Ihmettelen vieläkin miten selvisin koko reissun ilman panikoimista! Kiivettyämme tikkaat ja pienet ahtaat käytävät takaisin, pääsimme taas kirkkaaseen päivän valoon, joka tosin sattui silmiin luolareissun jälkeen... Kaikesta huolimatta oli ihan mieletön kokemus ja menisin sinne uudelleen milloin vain!
-Heli
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)